Sumuisilla vuorilla

Palataan pakkasmaisemista takaisin tropiikin lämpöön ja korkealle kosteisiin pilvimetsiin.

Vaikka Kenian luonnosta jäi päälimmäsenä mieleen tasankojen äärimmäinen kuivuus, oli korkeimpien kukkuloiden huipuilla, reilu 2000 metrin korkeudessa, myös kostean sumuista pilvimetsää. Sellaista, mitä on tottunut näkemään vain tv:n luontodokumenteissa. Vuorenrinteitä peitti lähes poikkeuksetta paksu sumumassa, joka muuttui usein sateeksi. Tuulet olivat voimakkaita ja viileitä. Puiden oksia peittivät sammalet, jäkälät ja orkideat, ja maan pinnalla kasvoi paksu kerros aluskasvillisuutta. Muutama lintu lennähti silloin tällöin latvuston yli ja puiden lehdillä tepasteli erinäisiä hyönteisiä. Kymmenet puusammakot kurnuttivat kuorossa lähes tauotta, mutten koskaan niitä päässyt näkemään.

Valitettavasti koskematonta alkuperäismetsää on Keniassa jäljellä enää muutama prosentti. Metsät ovat säilyneet vain kaikkein vaikeakulkuisimmilla vuorenrinteillä, muutamien hehtaarien metsäfragmentteina siellä täällä. Monien eläinten kannalta ne ovat habitaatteina liian pieniä ja alueellisesti liian pirstoutuneita. Myöskään metsien tulevaisuudennäkymät eivät ole hyvät - alueella on jatkuva pula niin polttopuusta kuin viljelys- ja laidunmaasta.   

Koppiksia kannolla

Muutama vuosi sitten kaadetun kannon olivat vallanneet mustat koppakuoriaiset eli isosittiäiset.

Isosittiäinen - Geotrupes stercorarius

Niitä oli samanaikaisesti kannon päällä jopa viisi yksilöä. Jäi mietityttämään, että mistä tämä sittiäisten joukkokokoontuminen mahtoi johtua? Ehkäpä kanto tuotti yhä mahlaa, jota ne olivat tulleet kuumisaan juomaan, kuka tietää.

Sudenkorennon lento

"Lyhyt ja hento kuin korennon lento."

Ruskohukankorento - Libellula quadrimaculata

Kaislikon rannassa kävi mieletön surina, kun erilaiset korennot lentelivät edestakaisin veden yllä, joko saalistaen tai parittelukumppania etsien. Osa kaislikossa kiitävistä korennoista oli aivan valtavan kokoisia, niistä tuli  ihan mieleen pienikokoinen kolibri. Nuorena pelkäsin isoja sudenkorentoja, sitä että ne tulisivat ja purivivat, mutta en onneksi enää. Kunhan pysyvät riittävän etäällä, ja ymmärtävät olla laskeutumatta pääni päälle. Niinkin on joskus käynyt, huih...