torstai 12. toukokuuta 2011

Plus One House

Yksi tämän kevään suurimmista projekteistamme on ollut uuden mökin metsästys. Sulhaseni vanhemmat ovat aikeissa rakennuttaa meille oman talon heidän mökilleen, taka-ajatuksena luultavasti että viettäisimme kesäisin hiukan enemmän aikaa myös heidän mökillään. Yksityisyyden puute onkin yksi syy miksi emme ole siellä  kovinkaan paljoa lomailleet. Appiukon kuorsaus kun kuuluu 60-luvulla rakennetussa ohutseinäisessä mökissä aina vierashuoneeseen saakka, hih! ;) Nyt siis aikeissamme on  rakennuttaa tontille vierasmajan omaan käyttöömme. Valmismökkiratkaisuja googlaillessani bongasin tämän todella mielenkiintoisen PlusHuvilat talomalliston.  


PlusHuvilat on PlusArkkitehtien ja Honkatalojen kunnianhimoisen yhteistyön tuloksena syntynyt satoja vaihtoehtoja sisältävä vapaa-ajanasuntomallisto. PlusHuvilat toteutetaan Honkatalojen Ekopuutalo rakenteella jossa tavallisen puutalon seinärakenne (mineraalivilla + muovi) on korvattu ekopuutalossa puukuitueristeellä ja paperilla. Rakenne on täysin muoviton ja muistuttaa ominaisuuksiltaan perinteistä hirsitalon seinärakennetta. PlusHuvilat voitti konseptillaan vuonna 2007 Fennia Prize – Good design grows global -palkinnon.


Valitettavasti kaikki tämän ihanan malliston talot ovat hiukan liian suuria meidän tarpeisiimme, tarkoituksena kun on rakentaa vain noin 30mkokoinen kolmen vuodenajan mökki. Samoja piirteitä tulevaan mökkiin kuitenkin haluamme - koko seinän levyisiä, lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita, selkeää arkkitehtuuria sekä modernia ilmettä. 


Olemmekin löytäneet muutaman potentiaalisen kriteerimme täyttävän valmishuvilavaihtoehdon. Kunhan rakennuslupa-asiat saadaan kuntoon niin päästään jatkamaan projektia, jihuu! En malta millään odottaa että talo saadaan tilattua, pystytettyä ja tehtyä valmiiksi jotta pääsisin sisustuspuuhiin! Toiveissa on jotain modernia ja vaaleaa kuten yllä olevissa kuvissa, sekä luonnonläheistä materiaaleja.


“Many who build castles in the air cannot build a hut on earth” ~German Proverb

Kuvat lainattu: +huvilat

3 kommenttia:

  1. Kannattaisiko katsella ulkomaalaisten valmistajien valikoimia sillä tämän tyyppinen kesäkoti kun teillä on suunnitelmissa on täällä Keski-Euroopassa hyvin yleinen.

    Voitte myös tehdä aluksi piirustukset itse, viedä ne arkkitehdille joka sitten korjailee niitä rakentamiskelpoisiksi.

    VastaaPoista
  2. champange: Kiitos hyvistä vinkeistä! :) Rakennuslupaasiat tosin edistyvät niin hidasta tahtia että näillä näkymin mökin rakentaminen saadaan aloitettua vasta syksyllä, kurjaa!

    Nna: Eikö olekkin, tuollaisen kuin saisi!

    VastaaPoista

Kiitos, arvostan valtavasti jokaista asiallista kommenttia!